Suoraan sisältöön

Norden2007 logo

Norden2007 - Mahdollisuuksien Pohjoismaat lähellä sinua

Apunavigaatio

Päänavigaatio

Uutiset, 14.12.2007

Pohjoismaiset maisteriohjelmat kiinnostavat

Tampereella 13.-14. joulukuuta pidetyn seminaarin Developing Joint Programmes and Degrees in Nordic and Baltic Countries järjestäjien oli lopulta rajoitettava tilaisuuden osallistujamäärä yli 300 henkilön ilmoittauduttua siihen. Pohjoismaiden ministerineuvoston uudet maisteriohjelmat ovatkin jälleen osoittaneet olevansa menestys. Ohjelmien tavoitteena on vahvistaa rajat ylittävää yhteistyötä korkea-asteen koulutuksen alalla.

Kun ohjelmista ilmoitettiin keväällä, hakemuksia jätettiin 3-4 kertaa enemmän kuin mitä Pohjoismaiden ministerineuvostossa oli ennakoitu. Kiinnostus oli valtava: 41 tärkeimpien korkeakoulujen ja yliopistojen muodostamaa yhtymää halusi osallistua. Suunnitteilla oli oikeastaan ainoastaan kolme ohjelmaa, mutta Pohjoismaiden opetusministerit päättivät lisätä niiden lukumäärää. Kesäkuussa valittiinkin kuusi ohjelmaa. Arviointikomitean mukaan yli puolet hakemuksista oli sen tasoisia, että ne olisivat ansainneet tukea.

Tampereen seminaarissa esiteltiin valitut ohjelmat. Kuuden ohjelman pääkoordinaattoreina toimivat Turun ja Jyväskylän yliopistot Suomesta, Bergenin yliopisto Norjasta, Kööpenhaminan ja Århusin yliopistot Tanskasta sekä Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu Ruotsista. Ohjelmiin osallistuu 17 yliopistoa ja korkeakoulua kaikista Pohjoismaista. Jokaiselle ohjelmalle on osoitettu enintään miljoona Tanskan kruunua niiden kehittämistä varten. Osa aloittaa jo vuonna 2008, osa taas vasta vuonna 2009 huomattavan valmistelutarpeen takia.

Maisteriohjelmat ovat hyvin erilaisia. Niiden aiheita ovat muun muassa vanheneminen, tieto- ja viestintätekniikka sekä meriympäristö ja ilmastonmuutos. Kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelemiseksi ohjelmien työkielenä on englanti.

Maisteriohjelmista vastaava vanhempi erityisasiantuntija Christian Möller Pohjoismaiden ministerineuvostosta loi avauspuheessaan puitteet ohjelmille ottamalla esille Pohjoismaiden pääministerien päätöksen yhteispohjoismaisista panostuksista ankaran kansainvälisen kilpailun aikakautena. Tampereen yliopiston rehtori Krista Varantola oli yksi uuden yhteistyömuodon alullepanijoista. Puheessaan hän käsitteli "aivovuodon" ja "aivotuonnin" välistä dilemmaa. Parasta olisi "aivokierto", jossa osa korkeasti koulutetut nuorista toisi kokemuksensa muista maista takaisin kotimaahansa. Tilastojen mukaan 20-40 prosenttia USA:ssa tohtoriksi väittelevistä eurooppalaisista jää kuitenkin Atlantin toiselle puolelle.

Uutinen julkaistu osoitteessa Norden.org

TulostaLähetä

Tämä dokumentti

Päivitetty 18.12.2007

Norden logo

© Ulkoasiainministeriö 2006Tietoa verkkopalvelusta